Mä muistin taas miksi elämä on kaunista, ihanaa ja minkä takia tiettyjen asioiden takia kannattaa taistella. Aikaa ei saisi hukata pahaan oloon. Toisella ihmisellä ei ole oikeutta purkaa pahaa oloaan muihin. Paha olo on käsiteltävä oman pään sisällä ja päästävä siitä yli, ali ja ohi. Mun elämässä tää pitää harvoin paikkansa. Mä en kerro mun ystäville että mulla on paha olo, että mä haluan puhua, haluan apua tai kaipaan lohduksen sanoja. Pidän kaiken aina sisälläni ja eristäydyn tarvittaessa rakkaista ja läheisistä ihmisistä.

Kun mulla on paha olo mä yritän olla mahdollisiman neutraali ja kääntää puheenaiheet pois itestäni. Heikkoutta ei voi näyttää muille. On oltava vahva ja vaikutettava onnistujalta. Miksi mä uskon että yhteiskunnan täytyisi pitää huolta heikoista, vanhoista, sairaista sekä pärjääjistä yhtälaisesti jos en itse voi hädän hetkellä turvautua edes omiin ystäviin ja perheeseen.

Kesäinen Helsinki on yksi parhaista asioista mitä mä tiedän. Kuumat kesäkadut, viilenevät illat, meri, kaupungin äänet. Mä rakastan Helsingin ääntä. Se on sekotus tuulta, sporan kolinaa, turistien ihmettelyä, lokkien huutoa, kahvikuppien kilinää, humalaisten hörhöilyä ja rentoa puhetta. Mä rakastan Helsinkiä. Mä en ikinä halua jättää tätä paikkaa. Mihin sitä kotoaan lähtisikään.