Aaah, onpa taas ollu semmonen päivä, mitäänsanomaton. Kun näitä blogeja lukee tuntuu että yllättävän monet, varsinkin naishenkilöt, taistelevat jonkinlaisen syömishäiriön kanssa. Niin mäkin. Tai koko sana syömishäiriö ei istu mun suuhun, sanotaan mielummin että mulla on ongelmia syömisen kanssa. Mutten nyt ala siitä vuodattamaan, koska tieto ei missäännimessä ole julkinen. Mä en puhu siitä kenellekään. Ulkopuolisille mä olen vahva ihminen. Sanotaan nyt vaan että viimesten viikkojen aikana mun syömisongelmat on pahentunu huomattavasti.

Tosi usein mä mietin miten pinnallista ja osittain tosi säälittävää on että ihmiset pohtii niiden rakkauselämää enemmän kun esim. talouttaan. Sanonkin aina etten mä tarvitse miestä, mulla on kaikkea muuta. Mun taloudellinen tilanne on tosi hyvä ottaenhuomioon että olen kuitenkin päätoiminen yliopisto-opiskelija. Mä pidän mun työstä tosi paljon, saan sijotettua rahaa kiitettävällä vauhdilla. Matkusteluun riittää aikaa ja rahaa.
Kuitenkin viimeset hektiset viikot on menny kaivatessa jotain ihmistä. Eniten mä kaipaan sitä kosketusta, että joku on lähellä. Ja sanotaan nyt se ääneen, mä kaipaan seksiä.

Tosi monellatapaa tuntuu että mä käännän uutta lehteä mun elämässä. Nyt uudella tavalla opiskeluissa ja ideologian suhteen. Opiskelut on kääntyny talouspainotteisiks ja oon miettiny myös oman pääaineen vaihtoa. En usko että sitä teen mutta sivuaineet aion lukea taloustieteiden puolelta.
Oon jo vuosia kuulunu poliittiseen järjestöön joka sijottuu äärimmäiseen vasemmistoon. Nyt mä erosin siitä järjestöstä. Tuntuu älyttömän kaksinaismoralistiselta mutta ennenkaikkea ajattelen sitä mistä mulle tulevaisuudessa on hyötyä. Mulle on kai käyny vähän kun koko yhteiskunnalle näissä vaaleissa- muutama askel oikealle. Ei, tota mä en suostu kuittaamaan, se kuulostaa niin rumalta.

Mä en arvosta porvarillista elämäntapaa. En sitä kulissia ja näyttämisenhalua joka siihen liittyy. Se mies yritti tehdä musta sievää porvari-vaimoa itselleen. Koko ajatus oksettaa mua. Silti se eläminen käytännössä oli kovin mukavaa ja ennenkaikkea huoletonta. Mutta se onkin se koko pointti, mä en usko että elämä saa olla niin helppoa. Kun suurin osa ihmisistä tällä pallolla elää suuressa kurjuudessa ja puutteessa ei meillä ole oikeutta elää täällä keskittyen omaan pieneen elämäämme, siihen minimaaliseen piiriin oman navan ympärillä. Tässä mä halveksun kaikkia näitä neulonta-leivonta ja muita näpräysblogien pitäjiä, elämä käpertyy sen pienen asian ja oman perhe-elämän ympärille niin tiukasti ettei muista ihmisistä välitetä.
Okei, toi oli vähän rankasti sanottu. Pahoittelen jos joku loukkaantu, poitti oli kuitenkin jossain tuolla tekstin takana.

Loppupeleissä se miten käyttäytyy muita ihmisiä kohtaan ja suhtautuu muihin ihmisiin on se elämän pointti. Se joka määrittää onko ihminen hyvä.

Mies soitti eilen aamulla, siellä se on ilta. Sano miten on ikävä mutta yritti puhua myös jokapäiväisistä asioista. Ei siitä mitään tullu. Lopulta oltiin vaan kumpikin hiljaa. Tuntu kun toinen olis ollu ihan vieressä vaikka onkin kymmenien tuhansien kilometrien päässä.