Tänään aamulla tajusin miten älyttömästi mä rakastan mun äitiä ja siskoa. Ne on mun perhe, mun elämän tukipylväs. Vaikka välillä äidin kanssa on ollut monenlaisia erimielisyyksiä ja vieläkin äiti jaksaa joistain asioista usein muistutella on mulle kuitenkin selvää että äiti ajattelee mun parasta aina. Mun sisko on aivan mahtava, mun paras ystävä. Se on niin kaunis, avoin ja hauska. Kaikki rakastaa mun siskoa. Mä oon ylpee että mulla on semmonen sisko. Mä en tiedä mitä mä tekisin ilman sitä.
Viikonloppuna kelasin miten joillain ihmisillä on itsellään pariutumisen tarve. Tai että heidän on aina pakko seurustella tai muuten olla jonkun ihmisen kanssa. Seurustelu alotetaan nuorena ja sitä pidetään tosi luonnollisena. Mä en oo seurusteleva ihminen. Mun suhteet on kauan ollu jotain muuta kun seurustelua. Tai mä en kutsu tapailua kovin helposti seurusteluksi. Mä en pelkää olla yksin. Mä olen yksin ja oon monesti myöskin ollu, se tuntuu musta jotenkin luonnolliselta. Kyllä mä usein kaipaan ihmistä tohon vierelle. Mutta kuten olen varmaan monta kertaa sanonut niin en välttämättä kaipaa ihmistä mun elämään täysvaltasesti vaan vaan nukkumaan viereen, viettämään aikaa ja hoitamaan sitä fyysistä puolta.
Siitä on pitkä aika kun oon harrastanu yhden illan juttuja. Tai siis suoraan sanottuna pokannu jonkun baarista ja pannu sitä sen jälkeen. Ennen mä tein sitä ennenkaikkea varmaan sen takia että nautin siitä että tein itelleni pahaa. Monet sanoo että tuntemattoman ihmisen kanssa voi olla paljon estottomampi. Mä en nää asiaa niin. Suurin osa ihmisistä haluaa seksiltä ennenkaikkea läheisyyttä, niin naiset kuin miehetkin. Ei anaali tai sm sitä korvaa. Tai niin mä kai haluaisin ajatella.
Kommentit